Finaalissa
pelit kulkivat hienosti
Haminassa 7. joulukuuta pelatusta Supersarjan lopputurnauksesta oli odotettavissa pitkä ja
raskas päivä. Tiedossa oli viisi peliä, edellyttäen, että tytöt hoitaisivat alkulohkon
kunnialla.
Aamu alkoi Laajasalon Voimaa vastaan tehokkaasti. 30
minuuttia ja taululla 2-0-lukemat. Erät 25-6 ja 25-9. Voima ei saanut kummassakaan
erässä kymmentä pistettä. Hyvä lämmittely.
Toisena vastassa oli Hausjärvi, jota vastaan tytöt ovat pelanneet viimeksi kaksi vuotta sitten. Peli oli huomattavasti tasaisempi kuin edellinen.
Tyttöjen peruspeli kuitenkin riitti selvähköön 2-0-voittoon. Erät 25-15 ja 25-21.
Alkulohkon viimeinen vastus oli tuttu Arsi. Nyt
alkoi sitten ns. kunnon pelit. Arsi oli selvästi latautunut otteluun. Ensimmäinen
erä meni heille 26-24, joten tiukkaa oli. Toisessa erässä tytöt ryhdistäytyivät ja 25-21- voitto tiesi kolmatta erää. Tasaisena mentiin jatkopalloille. Maukkaasti tytöt päättivät erän kotiin 17-15 ja
näin lohkovoitto oli selviö.
Turnauksen välierässä vastaan tuli Valkealan Kajo.
Heti erän alussa tapahtui Riikan valitettava loukkaantuminen, joka sekoitti peliä.
Kahden tasaisen erän jälkeen mentiin kolmanteen erään. Tytöt olivat hetken
unessa. 0-4-tilanteessa aikalisällä löytyi kuitenkin vielä puristusta. Loppuerä
oli näytöstä ja voitto 15-5 vei tytöt loppuotteluun.
Viimeinen ottelu PuMaa vastaan oli mallikelpoista peliä, mutta voimat alkoivat ehtyä. PuMalla
oli alla yksi peli vähemmän ja meillä ei ollut vaihtopelaajia lainkaan. Näin PuMa vei ottelun erin 2-0, erät 25-19 ja 25-21.
Päivän saldona oli kuitenkin neljä voittoa ja vain yksi tappio. Positiivisia asioita oli paljon. Esimerkiksi Liisan liberopeli ja Terhin hyökkäyspeli. Maija oli jälleen tehokkaalla päällä nelospaikan hakkurina kooten selvästi kovimmat teholukemat. Riikka pelasi hyvin loukkaantumiseensa asti ja Emppu sijoitteli palloja vastustajien tyhjiin takakulmiin.
Noora ja Karita hoitivat pääosin keskipelaajien roolit hyvine torjuntoineen. Alussa Noora oli yleispelaajana, mutta siirtyi
keskelle Riikan jalkavamman jälkeen. Emmillä oli kova päiväpuhde hoitaa passit kohdilleen kaikissa peleissä. Onneksi aloitukset
nousivat kohtuullisesti ja näin pelinpyöritys toimi.
Loppujärjestys muodostui seuraavanlaiseksi:
13. Puma, 14. BV, 15. Arsi, 16. Kajo, 17.
HaHu, 18. Kimmo ja 19. Voima.